Mietiskelin ajaessani ajamistani eli
sitä, mitä ajaessa oikeastaan tapahtuu silloin kun oikeasti
“ajetaan” autoa eikä pelkästään kuljeteta autoa. Olen sitä
mieltä, että jos noudattaa nopeusrajoituksia, ei käytännössä
koskaan varsinaisesti tule ajaneeksi autoa. Todellinen ajaminen alkaa
nimittäin vasta, kun rajoitus ylitetään reippaasti. Vasta tällöin
joutuu tarkkailemaan olosuhteita ja ottamaan ne huomioon. Rajoituksen
mukaista vauhtiahan voi ajaa kaikki paikat läpi tarvitsematta
miettiä mitään. Hiljentäminen on tarpeellista korkeintaan
jossakin poikkeuksellisen tiukassa kurvissa tai muussa erikoisessa
paikassa.
Ajaessani - siis oikeasti ajaessani -
tarkkailen tietä siinä pisteessä, jossa tie ilmestyy ensimmäiseksi
näkyviin mutkan tai mäen takaa. Katse on siis suunnattu kauas.
Tarkkailen silti myös ympäristöä kuten risteyksiä ja muita
vastaavia paikkoja. Jos risteyksestä lähestyy auto tai tien
varressa kävelee jalankulkija, reagoin välittömästi tilanteen
vaatimalla tavalla eli useimmiten hidastan nopeutta. Kun ajaa kovaa,
refleksit ovat todella nopeita, koska silloin on virittäytynyt
reagoimaan nopeasti. Jos ajaa rajoitusta noudattaen, tällöin on
pakostakin tylsistyneessä tilassa, koska “eihän mitään voi
tapahtua” eli ei tule vastaan tilanteita, joihin pitäisi reagoida
nopeasti. Kun ajaa miljoona kilometriä ylinopeudella kuten minä
olen ehkä ajanut, on ollut yhteen laskettuna kuukausia nopeaa
reagointia edellyttävässä valmiustilassa, ja on myös joutunut
tuhansia kertoja reagoimaan nopeasti. Jos ei tällainen kehitä
reagointikykyä, mikä sitten kehittää? Pärjäänkin yleensä aika
hyvin erilaisissa reaktiotesteissä, ja voitan jopa Millan ja Lauran,
jotka ovat nuorempia. En keksi muuta syytä kuin sen, että olen
ajanut paljon ylinopeudella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.