torstai 30. elokuuta 2012

Ajamista ja "ajamista"

Mietiskelin ajaessani ajamistani eli sitä, mitä ajaessa oikeastaan tapahtuu silloin kun oikeasti “ajetaan” autoa eikä pelkästään kuljeteta autoa. Olen sitä mieltä, että jos noudattaa nopeusrajoituksia, ei käytännössä koskaan varsinaisesti tule ajaneeksi autoa. Todellinen ajaminen alkaa nimittäin vasta, kun rajoitus ylitetään reippaasti. Vasta tällöin joutuu tarkkailemaan olosuhteita ja ottamaan ne huomioon. Rajoituksen mukaista vauhtiahan voi ajaa kaikki paikat läpi tarvitsematta miettiä mitään. Hiljentäminen on tarpeellista korkeintaan jossakin poikkeuksellisen tiukassa kurvissa tai muussa erikoisessa paikassa.

Ajaessani - siis oikeasti ajaessani - tarkkailen tietä siinä pisteessä, jossa tie ilmestyy ensimmäiseksi näkyviin mutkan tai mäen takaa. Katse on siis suunnattu kauas. Tarkkailen silti myös ympäristöä kuten risteyksiä ja muita vastaavia paikkoja. Jos risteyksestä lähestyy auto tai tien varressa kävelee jalankulkija, reagoin välittömästi tilanteen vaatimalla tavalla eli useimmiten hidastan nopeutta. Kun ajaa kovaa, refleksit ovat todella nopeita, koska silloin on virittäytynyt reagoimaan nopeasti. Jos ajaa rajoitusta noudattaen, tällöin on pakostakin tylsistyneessä tilassa, koska “eihän mitään voi tapahtua” eli ei tule vastaan tilanteita, joihin pitäisi reagoida nopeasti. Kun ajaa miljoona kilometriä ylinopeudella kuten minä olen ehkä ajanut, on ollut yhteen laskettuna kuukausia nopeaa reagointia edellyttävässä valmiustilassa, ja on myös joutunut tuhansia kertoja reagoimaan nopeasti. Jos ei tällainen kehitä reagointikykyä, mikä sitten kehittää? Pärjäänkin yleensä aika hyvin erilaisissa reaktiotesteissä, ja voitan jopa Millan ja Lauran, jotka ovat nuorempia. En keksi muuta syytä kuin sen, että olen ajanut paljon ylinopeudella.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.